Sydän näkee ihmisen

Olen riihimäkeläinen KM, luokanopettaja ja lastentarhanopettaja. Perheeseeni kuuluu aviomies ja kaksi aikuistunutta lasta, sekä Nilla-koira. Persoonaltani olen rauhallinen, vastuuntuntoinen, rohkea ja yhteistyökykyinen. 

Olen 2. kauden kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vuosi sitten tulin valituksi Kanta-Hämeen aluevaltuustoon. Olen myös aluehallituksen varsinainen jäsen lokakuusta 2023 alkaen. Toimin tällä hetkellä KD:n Hämeen piirin varapuheenjohtajana ja KD :n puoluehallituksen jäsenenä. Olen Riihimäellä Lapsiystävällinen kunta- mallin koordinaatioryhmän puheenjohtaja. 

Rakastan konsertteja, taidenäyttelyitä ja museoita. Ystävien tapaaminen ja matkustelu ovat perheen ohella lempipuuhaani. Jonkin verran myös luen ja osallistun seurakunnan toimintaan. 

Minulle läheisimpiä teemoja ovat lapset, nuoret, perheet, koulutuspolitiikka ja ikäihmisten hyvinvointi. Niistä minulla on eniten arjen kokemusta ja näkemystä. 

Haluan edistää mm. seuraavia asioita: 

- Tukea vanhemmuuteen ja perheen hyvinvointiin. Kannatan lapsilisien korottamista ja Vauvatonnia.

- Panostuksia varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatuun. Jokaisella oppilaalla oikeus tarvitsemaansa tukeen. Inkluusio tarvitsee toimiakseen riittävät resurssit. Koulutuksen kokonaisrahoitusta nostettava. Kouluissa pystyttävä keskittymään hankkeiden sijaan perusasioihin. Lukutaidon ja tunnetaitojen vahvistaminen tärkeää.

- Lapsille ja nuorille riittävästi perustason mielenterveyspalveluja, joihin pääsee viiveettä.

- Jokainen ikäihminen ansaitsee turvalliset ja tarpeidensa mukaiset hoivapalvelut. Omaishoitoa tulisi kehittää lisää ja ikäihmisten neuvolatoiminta aloittaa.

.- Valtion turvattava hyvinvointialueiden riittävä rahoitus, jotta peruspalvelut turvataan ja ennaltaehkäiseviä palveluita kehitetään. Hoitajapulaan löydyttävä ratkaisuja.

- Suomen huoltovarmuudesta pidettävä hyvä huoli. Kotimainen maatalous on elinehto.

- Työnteon tulee olla aina kannattavaa ja yrittäjyyttä on tuettava. Velanottoon tultava stoppi.


Hannele Saari - Poliittinen blogi
Kaikki oikeudet pidätetään 2022
Luo kotisivut ilmaiseksi!