Ehdokkaana puolueen puheenjohtajistoon

09.06.2023

KD Hämeen piirihallitus nimesi minut 8.6. kokouksessaan puolueen varapuheenjohtajaehdokkaaksi. 

Olen kasvatustieteen maisteri ja luokanopettaja, sekä lastentarhanopettaja. Asiantuntemukseni liittyy kasvatus- ja opetusalaan ja tätä osaamistani olen päässyt puolueessa hyödyntämään mm. koulutuspoliittisen ohjelman tekijätyöryhmän jäsenenä sekä nyt keväällä hallitusneuvottelijana Osaava Suomi reformipöydässä.

Aktiivitoimijaksi Riihimäen Kristillisdemokraatteihin tulin eduskuntavaalien 2015 aikoihin. Sitä ennen olin ollut jo ns. rivijäsenenä jokusen vuoden. 

Vuoden 2017 kuntavaaleissa tulin ensimmäistä kertaa valituksi Riihimäen kaupunginvaltuustoon ja samalla myös kaupunginhallituksen jäseneksi. Nyt on menossa toinen kausi samoissa luottamustehtävissä. Toimin hallituksen edustajana ja myös puheenjohtajana Riihimäen Lapsiystävällinen kunta-koordinaatioryhmässä. Se on ollut minulle sydämen asia ja toiminta on lähtenyt liikkeelle ensimmäisestä valtuustoaloitteestani. 

Olen valtuutettuna Kanta-Hämeen aluevaltuustossa ja aluehallituksen jäsenenä aloitan lokakuussa 2023. 

Olen ollut vuosia KD Hämeen piirihallituksen jäsenenä sekä piirin puheenjohtajana. Tällä mandaatilla olen myös puoluehallituksen jäsen syksyyn saakka. Luovuin piirihallituksen puheenjohtajuudesta toukokuun kevätkokouksessa. 

Minulla on tehtävieni kautta ollut etuoikeus tutustua laajasti ja sen kaikilla tasoilla puoluekenttään ja sen upeisiin toimijoihin. Uskon, että kokemuksellani ja persoonallani voisin rikastuttaa puolueen puheenjohtajistoa tulevalla kaudella. 

Olen siis käytettävissä varapuheenjohtajaksi  Joensuussa elokuun 26.-27. päivä järjestettävässä puoluekokouksessa. 




Hannele Saari - Poliittinen blogi
Kaikki oikeudet pidätetään 2022
Luo kotisivut ilmaiseksi!