Joulukalenterin 22. luukku

22.12.2022

Mika Waltari on kauniilla tavalla ohjeistanut suomalaisia joulunviettoon vuonna 1940.

Waltarin ajatus on jopa yllättävän ajankohtainen tämän päivän maailmassa, Suomessakin. Omastaan jakaminen, toiselle ilon tuottaminen on tänäänkin tärkeää ja tarpeellista. Monien jouluperinteisiin erilaiset keräykset ja auttaminen kuuluvatkin.

Minulle on jäänyt elävästi mieleen isäni kertomus joulusta talvisodan aikaan. Hän oli silloin 5-vuotias. Pommitusten aikana hänet käärittiin yöllä vilttiin ja kannettiin maakellariin. Ainoa joululahja tuona jouluna oli joulukuuseen ripustettu suklaakäpy.

Joulu on uskoakseni tänä vuonna hieman erilainen meillä jokaisella. Tilanne Ukrainassa koskettaa ja asettaa asioita tärkeysjärjestykseen. Joulu ei ole loppupeleissä mitään ulkoista tai kuorrutettua idylliä. Joulun sanoma löytyy sydämestä ja sen voi elää todeksi vuoden jokaisena päivänä.

Hannele Saari - Poliittinen blogi
Kaikki oikeudet pidätetään 2022
Luo kotisivut ilmaiseksi!